Fuego

Nimi: Fuego
Valmistaja/malli: Schleich, andalusialaisori.
Nykyään: Kimo andalusialaisori + depigmenttiä ja puuttuva häntä.
Kustomoija, ajankohta: Afuze, ehkä 2010?
Koko/mittakaava: Little bit.
Sukupuoli: Ori.
Rotu: Andalusianhevonen.
Väri: Kimo; ihossa on depigmenttiä ja olen selvästi yrittänyt maalata sille tuollaista läpikuultavaa papurikkokuviota kylkiin.
Muuta: Hännättömyyden syy on taannoinen onnettomuus, kun juuri valmiiksi saatu Fuego putosi hyllyltä ja askartelemani hännäntöpö murtui irti. Maalasin jäljen kohdalle jonkunlaisen arven.

Fuego on aika peruskeskinkertainen meikäläisen vanhaksi tekeleeksi, se ei ole erityisen hyvä eikä erityisen huono. Pahinta on karsea lakkapinta ja hutaistu maalausjälki. Massatyönkään kohdalla ei kehumista juuri ole, vaikka ainakin ojennettujen jalkojen vuohiset onkin massailtu kestävästi kiinni ilman rautalankaa - onneksi malli kuitenkin vain seistä nököttää hyllyssä muiden seassa eikä sen enempää, muuten kintut eivät varmana kestäisi yhtään mitään. Juttuni oli aina nimittäin se, että en leikkaa jalkojen osia kokonaan irti vaan jätän niihin pienet saranat, joiden ansiosta jalka pysyy kasassa massan sisällä.

Maalipinnasta olen montaa mieltä. Se on yksinkertaisesti persoonattoman ja tylsän näköinen. Lisäksi siinä näkyy heti ensiksi miljoona mokaa jotka olisi voitu välttää tajuamalla maalien käytöstä jotain - mutta enhän mie maalannut muutenkaan koskaan tuohon aikaan, en paperille enkä kankaalle, joten sitä suuremmalla syyllä hevosmallinkin pinta oli tuhoontuomittu maalattava. Pahimmillaan voi nähdä, miten tuolla on sellaista punertavaa sävytystä joissain kohtaa, ja sekin vain vahingon vuoksi. Maalasin mallin kuitenkin loppuun tekemättä uutta valkoista kerrosta... Älkää sanoko mitään välineiden pesemisestä ja kunnossapidosta. Pentu olin enkä osannut.

Lakkapinta oli seuraava paha. Käytin sitä mitä oli enkä edelleenkään mitään ohennellut. Kerrokset olivat ihan liian paksuja. Sen voi jotenkin nähdä noista naamakuvista, kun Fuegon silmät ovat vähän sumean näköiset. Lisäksi malli vain kiiltää liikaa ja on vähän nahkean tuntuinen. Siksi sen on parasta olla loimen alla suurimman osan ajasta, pitääkseni pölyn poissa hevosesta ja itseni erossa jatkuvasta käsienpesusta vanhojen mallieni osuessa käsiteltäväksi.

Huomatkaa, että tykkäsin tosi paljon tuolla depigmentaatio -ilmiöllä leikkimisestä. Siksi niitä pieniä vaaleita täpliä löytyy joka paikasta, missä hevosella on ihoa paljaana.

Saatuani Fuegon valmiiksi, laitoin sen hyllylle kuivumaan. Ori kuitenkin päätti leikkiä itsemurhaa ja putosi sieltä, ja sen häntä murtui irti. Sillä siis oli joskus häntä... Ja lienee ihan hyvä vaan ettei se säilynyt. Siitä ei ole (tietenkään) edes kuvia, mutta muistan jotakuinkin millaisesta räpellyksestä oli kyse.

Kuvauksellinen tuo Fuego kyllä on, mutta juurikin pintamateriaalien takia olen hylkinyt sitä kuvausmielessä.

Tämä teksti jäi ehkä vähän laimeaksi, kun papatin pelkästään teknisistä historioista, mutta niin se on... En muista kaikkea näistä vanhoista. Niin ja voi hitto, muutaman vuoden päästähän tämäkin heppa saattaisi olla periaatteessa niinkutsuttu vintage -malli, kun se täyttää kymmenen vuotta! Antiikkimalli siis, jos joku ei tajunnut. Ei sillä että haluaisin näin surkeiden tekeleiden olevan jotenkin superarvokkaita, mutta malli mikä malli... Mutta toki tuohonkin ikään on kaikilla kustomeillani vielä ihan tarpeeksi matkaa. Kunhan tajusin huomata nyt että puoli vuosikymmentä on joidenkin kanssa ylitetty.

Kamikaze -kaakki.

Fuego jopa pysyi pystyssä, vaikka seisoi kissan päällä!

Depigmenttiä...

Kunnon... Öö, mikä sen sairauden nimi oli, kaviorustoluutuma, vuohisrengas?!

Älkää kuvatko näin. Oikeesti.

Schleichin loimi, kotitekoinen remmi.

Taas se maailman paras riimu.

No mikä siellä nyt säikyttelee?

Oikeasti odotan sitä momenttia, kun elämässä ei ole mitään estettä kunnon kuvausmaratoonille. En ole nyt kuukausiin kuvaillut pienoismallijuttuja samalla tavalla kuin mikä olisi minulle normaalia. Ihan hirveää olla kokoajan pelkästään oikeassa maailmassa, ja sitten taas väsyksissä jossain tuolla pään sisällä suoranaisessa taiderinnakkaistodellisuudessa... Pienoismallijutskille ei jaksa jättää aikaa yhtään, eikä millekään hauskalle kuvaamiselle jossa ainoa tavoite ei ole pysäyttää liikettä (kissojen kuvaaminen...). 

Arpi

Nimi: Cicatriz "Arpi"
Valmistaja/malli: Schleich, palomino -ori.
Nykyään: Tummanrautiaankirjava (medicinehat) tilastopuoliveriori.
Kustomoija, ajankohta: Afuze, 2010? Jotain sinnepäin.  
Koko/mittakaava: Little bit.
Sukupuoli: Ruuna.
Rotu: Tilastohevonen; puoliveriristeytys todennäköisesti.
Väri: Tummanrautiaankirjava medicinehat -kuviolla, eli hevonen näyttää siltä kuin sillä olisi värillinen korvahuppu. Silmät siniset. Ei mitään hajua miksi olen sävyttänyt jouhiin harmaata...
Muuta: Vasen korva on murtunut, ja ilmeisesti sen pää on nyt jo kadonnut olemattomiin. Maalaamaan en ole vieläkään ruvennut vaikka malli ja vamma ovat hyvin vanhoja jo.

Arpin nimi Cicatriz oli jotain, minkä halusin ehdottomasti jollekin mallille antaa. Se on espanjaa, ja tarkoittaa jotenkin yllättäen arpea... Syytä tälle en tiedä, mutta ainakin koni itse on tehty "reppanaksi". Eli nimi natsaa sille sikäli että se on aika kärsinyt olevinaan.

Ennen minulla oli tapana (ja saisi olla nytkin) että teen ensin sellaisen kustomoin millaisen haluan ja alan vasta sen jälkeen arvailemaan, minkä rotuinen hevonen on kyseessä. Hyvin moni on osoittautunut risteytysrotuisiksi tai kokonaan määrityskelvottomiksi tilastohevosiksi - pidän ilmiöstä, mutta toisaalta haluaisin voida tehdä myös rodullisia heppoja...
Arpin kohdalla taisin oikeastaan suunnitella sen alusta loppuun, jotenkuten, eli tiesin jo uhria ostaessani että teen tästä sellaisen medicinehattuisen ruunan jolla on ylipitkät kaviot. Homma jäi aika vähäiseksi, mitä massankäyttöön tulee. Ja en käsitä' miten olen saanut taas tuonkin jalan suoristettua noin siististi - ainoa asia joka yhdistää muoviosat toisiinsa on väliin jätetty koskematon muovi! Massalla olen sitten vain vahvistanut sen paikalleen, mutta iso riski murtumisesta on olemassa.

Nykyisin tekisin asioita hiukan eri tavalla - jos aion jonkun kustomoida niin teen sen sitten kunnolla, eli paljon, paljon massaa ja muutoksia! Se ei saa rajoittua vain turvan pidentämiseen ja jouhitukseen, hevosen anatomian täytyy muuttua myös. Värit nyt ovat ihan eri asia sitten.

Pidän tuosta väristä kyllä. Siis tummanrautiaankirjavasta medicinehattuhevosesta värittömällä iholla ja sinisillä silmillä. Ylipäänsä puolivärittömät otukset kiehtovat. Silmät ovat ehkä parhaita mitä olen koskaan millekään kustomimallille maalannut, koska olin amatööri (no olen edelleen...) jollaisen kädet eivät voi olla kovin vakaat vielä. Ja silti mallilla on ihan järkevä ilme ja iiriksien tummansiniset reunat ovat ihan OK näköiset edelleen! Oikeastaan se röpelöisyys on nimenomaan realistisempaa tuossa, eli se hyöty epävakaista käsistäkin kai oli. Pupillien kanssa olin jo tainnut siirtyä hammastikkutekniikkaan, eli maalia tikun nokkaan ja puukottamaan heppaa simmuihin. En kadu ollenkaan kyseistä tapaa, samalla laillahan - tosin hammastikut ovat tässä tapauksessa ja nykyään aina grillitikkuja - maalaan pupilleja noille peukkureillekin (5 cm pitkiä silkkimassarottiani) jos tarvitsee.

Arpi on myös esimerkki siitä, mitä käytän nykyään aina mallien maalaamiseen pelkkien maalien sijasta: vesiliukoiset puuvärit tulivat mukaan hommaan. Tarkemmin sanottuna ne olivat Derwentin akvarellipuuvärejä; nykyisin käyttäisin vain Derwent Inktensejä, jotka eivät ainakaan liukene uudestaan, ja voidaan laveerata ennen lopullista lakkapäällystettä, mitä pienoismalleihin tulee.
Akvarellit päätyivät ruunasen kavioihin, enkä oikeasti ole parempaa tekniikkaa sen jälkeen käyttänytkään, koska saan sävyt sellaisiksi kuin haluan ja tekniikka on amatöörille armollisempi kuin akryylimaalien kanssa puljaaminen. Pitänee ostaa joskus myös satsi saman valmistajan normipuuvärejä, jotta saan taas erilaista sävytystä lakan alle, vailla oletusta siitä että väri voisi sotkeentua lakan sekaan työn aikana.

Tämä malli on myös siitä tyypillinen, että meikäläisen tavan mukaan se pysyy huonosti pystyssä typerien jalka-asentojensa kanssa. Voisi kuvitella, että niitä yritettäisi parantaa sen sijaan, että väännetään niitä oudoiksi vaan kustomoinnin ilosta. Tästä syystä Arpikin on riskialueella, jos kuvaan sitä pehmeällä ja kaltevalla tasolla, jollaista käytin noissa alimmissa mustataustaisissa kuvissa (pehmeä tuoli ja musta huopa). Varustekyhäelmäni joutuivat koetukselle mutta kestivät kasassa hyvin. 

Arpi ei tule joutumaan uudelleenkustomointiin, mutta mistä tietää jos joskus teen sillekin erikseen remakeversion? Se edellyttäisi toisen palominouhrin ostoa, enkä ole varma saako noitakaan kohta enää mistään. 

Oh Figaro, miksi sait jonkun hermostovaurion... Ei ole enää kissaa kuvausapuna. :/

Figaro arvosteli taannoin "kykyjäni"...

Turvallinen tapa pitää mallia kyljellään mahaa kuvatessa: laita se lojuvan kissan päälle.

Vej polven liitoskohta ja ruttuun muotoiltu kavio.

Maalasin ihoalueet aina liian laajoiksi.

Riimu Lahjakkaasta.

Kidutettu Schleichin riimu natsaa Arpiin melko hyvin.

Hevosta piti tukea riimulla pystyyn kuvatessa.

Ehkä deviantARTia varten tehty kollaasi.

Kuvat eivät ole hyviä, mutta niistä näkee ihan tarpeeksi hyvin - toistaiseksi - millainen malli on kyseessä.